Metsästysseuroilta perittävät vuosimaksut ovat uhka koko seuratoiminnalle

Metsästysseurojen toiminta perustuu vuokrasopimuksiin maanomistajien kanssa.  Yhteistyö on toiminut tähän saakka hyvin. Maiden vuokrauksesta ei  ole peritty maksuja.  Monet seurat antavat vastikkeena maanomistajille tietyin  väliajoin jonkin verran lihaa ja järjestää perinteiset, vuosittaiset hirvipeijaiset, johon kylän väki kokoontuu käristykselle tai keitolla ja tapaamaan tuttuja.  Metsästysseurat ylläpitävät kylissä muutakin toimintaa, jolla on merkitystä asukkaiden väliselle yhteistyölle ja jopa kylien elävänä pysymiselle.

Nyt tämän hyvän yhteistyön uhkaksi on nousemassa seuroilta perittävät maanvuokrat. Ainakin pienimmille seuroille tulee ongelmia. Lähinnä perikuntien omistamia tiloja siirtyy  kiihtyvään tahtiin kylien ulkopuolisille metsä- ja erilaisille rahoitusyhtiöille, myös yksityisille bisnesmiehille ja -naisille.  Myös seurakunnilla on maaomaisuutta.  Monet näistä metsänomistajista perivät maapohjasta vuokraa.

Metsästysseuratoiminta on mitä parhaimmissa määrin myös metsänhoitotyötä, sillä metsästyksellä hirvikannat saadaan pysymään kurissa ja hirvien aiheuttamat tuhot mahdollisimman pieninä.  Hirvenmetsästyksellä on myös liikenneturvallisuutta parantava vaikutus.

Tulee miettineeksi, mitä olisi tapahtunut oman riistanhoitoyhdistyksen alueella Sallassa, jos viimeisen viidentoista vuoden hirvet olisi jätetty pyytämättä, eli noin 13.000 pyydettyä hirveä. Koko Lapin alueella puhutaan varmaan sadastatuhannesta hirvestä.  Jos kaikki hirvet olisi jätetty juoksemaan metsään, taimikkotuhot olisivat valtavia. Samoin hirvikolareiden määrä olisi suuri ja tuskin  kuolonkolareilta olisi voinut välttyä.

Yhtiöt ja yhteisöt pyrkivät laskuttamaan maanvuokrista metsästysseuroja jopa lähes euron hehtaarilta. Hinnat ovat kasvaneet viime vuosina ripeää tahtia. 0,6-1,0  euron hehtaarimaksu saattaa tuntua mitättömältä, mutta sitä se ei ole. Omassa seurassani on vuokramaita noin 6000 hehtaaria. Jos jokaiselta hehtaarilta perittäisiin tuo  maksu, niin se tekisi vuodessa noin 4000- 6000 euroa. Täysin mahdoton ajatus.

Pienille seuroille jo muutaman sadan euron ylimääräinen maksu on iso raha, saati tuhansien eurojen vuokrat. Tämä ”kehitys” koskettaa samalla tavalla myös suurempia metsästysseuroja, joilla voi olla vuokramaita kymmeniä tuhansia hehtaareita. Vuokrat olisivat sen mukaisia.

Ainakin pienten seurojen toiminta loppusi siihen, sillä tuota rahasummaa, tai edes osaa siitä, ei yksinkertaisesti ole mahdollista maksaa vuosittain.  Vaihtoehdoksi jäisi vuokrasopimusten irtisanominen, jolloin metsästysalueet pirstoutuisivat  entisestään. Vuokrarahojen hankkimisen toiseksi vaihtoehdoksi jäisi kaikkien hirvilupien myyminen ulkopuolisille. On aika epätodennäköistä, että metsästysseura jaksaisi harrastaa sellaista toimintaa, jolla se saisi ainoastaan maksettua maiden vuokraajien lähettämät laskut. Muuhun toimintaan ei jäisi rahaa ja lihatkin jäisivät saamatta.

Jos näin tapahtuisi, toteutuisi  kolmas, kaikkein huonoin vaihtoehto. Seurat laittaisivat hanskat naulaan eli seuratoiminta loppuisi siihen.  Samalla monissa kylissä saattaisi loppua ihmisten välinen yhteistyö ja sosiaalinen kanssakäyminen.  Hirvet tykkäisivät, sillä  metsästäjät eivät häiritsisi niiden ruokailua. En usko, että metsänomistajat siitä tykkäisivät, mutta sitä ei nyt näytetä ymmärrettävän.

Onkohan tätä näkökulmaa mietitty lainkaan vuokraa perivissä yhteismetsissä, rahoitusyhtiöissä, seurakunnissa ja metsiä ostavissa yrityksissä?  Ja sitä, että seurat laitetaan maksamaan metsänhoidollisesta työstä.  Jos nyt jonkun pitäisi jotakin maksaa, niin eikö sen kuuluisi olla juuri päin vastoin? Mistähän nämä vuokraa perivät metsänomistajat ovat saaneet ajatuksen, että metsissä olevat hirvet ja muu riista on heidän omaisuutta, joista pitää saada tuottoa? Eikö metsä olekaan se oikea bisnes?

Metsästysseurojen talvikokoukset ja riistanhoitoyhdistysten vuosikokoukset pidetään tammi-helmkuussa. Toivoisi, että  asia  otettaisiin seuroissa ja myös riistanhoitoyhdistyksissä vakavaan keskusteluun. Myös  Suomen riistakeskuksen ja loppupeleissä Maa- ja metsätalousministeriön pitäisi tehdä omat tarkennetut linjaukset asiassa. Tämä ”kehitys” on saatava pysäytettyä vaikka lainsäädännöllisin keinoin.

Pekka Lassila,

puheenjohtaja, Siuloivan Kiertäjät ry

—————————————-

Sulpa tarinoi.

Mistä moinen nimi, Sulpa? Pikku – ja Ison Siuloivan takana lymyilee kivikkoinen vaara, joka kurkoittaa lakensa  noin 300 metrin korkeudelle, kuten naapuritkin, Iso- ja Pikku Siuloiva, ja on saanut nimekseen Siuloivansulpa. Mukava nimi. Siinä se Sulpa on vuosituhansien ajan seuraillut jos jonkinlaista kairankulkijaa ja metsämiestä, ehkäpä -naistakin.

Kuolajärven lappalaiset pyysivät 1500- ja 1600 luvulla Sulvan ympärillä ja laajemmin Vuotoksen kairassa majavia ja metsäpeuroja. Pyyntioikeuksista istuttiin myös monet käräjät kuolajärviläisten ja keminkyläläisten, eli nykyisten savukoskelaisten kanssa. Ilmeisesti jonkinlainen sopu aina löytyi, koska suurempaa kärhämää ei syntynyt. Isoimmat kähinät ja kunnon nyrkkipokat saulaisten kanssa taidettiin ottaa 1970 -luvulla kun Ahvenseljän lavalla tansseja pidettiin. Huhtapojat ja Ahonkari hoitivat reviiriään ponnekkaasti ja usein tuloksellisesti.

Joka tapauksessa Vuotoksen kaira, Sulpan sekä Pikku- ja Ison Siuloivan jängät ja roveikot ovat ikivanhaa eränkäynti-aluetta, jolla on ollut varsin runsas ja monipuolinen eläimistö ja riistakanta. Sulpa blogin nimenä ei siis ole ns. hatusta tempaistu, vaan se on tarkkaan harkittu. Hatusta temmattu ei myöskään ole metsästysseuramme nimi. Siuloivaa ja Vuotoksen selkosta tässä on kierretty vuosisatojen ajan. Jo paljon aikaisemmin kuin seura on perustettu.

Pekka Lassila