Metsästysseuroilta perittävät vuosimaksut ovat uhka koko seuratoiminnalle
Metsästysseurojen toiminta perustuu vuokrasopimuksiin maanomistajien kanssa. Yhteistyö on toiminut tähän saakka hyvin. Yksityismaiden vuokrauksesta ei ole peritty maksuja. Monet seurat antavat vastikkeena maanomistajille tietyin väliajoin jonkin verran lihaa ja järjestää perinteiset, vuosittaiset hirvipeijaiset, johon kylän väki kokoontuu käristykselle tai keitolla ja tapaamaan tuttuja. Metsästysseurat ylläpitävät kylissä muutakin toimintaa, jolla on merkitystä asukkaiden väliselle yhteistyölle ja jopa kylien elävänä pysymiselle.
Nyt tämän hyvän yhteistyön uhkaksi on nousemassa seuroilta perittävät maanvuokrat. Ainakin pienimmille seuroille tulee ongelmia. Lähinnä perikuntien omistamia tiloja siirtyy kiihtyvään tahtiin kylien ulkopuolisille metsä- ja erilaisille rahoitusyhtiöille. Myös seurakunnilla on maaomaisuutta. Monet näistä metsänomistajista perii maapohjasta vuokraa.
Metsästysseuratoiminta on samalla myös metsänhoitotyötä, sillä metsästyksellä hirvikannat saadaan pysymään kurissa ja hirvien aiheuttamat tuhot mahdollisimman pieninä. Hirvenmetsästyksellä on myös liikenneturvallisuutta parantava vaikutus.
Tulee miettineeksi, mitä olisi tapahtunut oman riistanhoitoyhdistyksen alueella Sallassa, jos viimeisen viidentoista vuoden hirvet olisi jätetty pyytämättä, eli noin 12.400 hirveä. Koko Lapin alueella puhutaan varmaan sadastatuhannesta hirvestä. Jos kaikki hirvet olisi jätetty juoksemaan metsään, taimikkotuhot olisivat valtavia. Samoin hirvikolareiden määrä olisi suuri ja tuskin kuolonkolareilta olisi voinut välttyä.
Yhtiöt ja yhteisöt laskuttavat maanvuokrista metsästysseuroja jopa lähes euron hehtaarilta. Hinnat ovat kasvaneet viime vuosina ripeää tahtia. 0,6-1,0 euron hehtaarimaksu saattaa tuntua mitättömältä, mutta sitä se ei ole. Omassa seurassani on vuokramaita noin 6500 hehtaaria. Jos jokaiselta hehtaarilta perittäisiin tuo maksu, niin se tekisi vuodessa noin 4000- 6000 euroa.
Pienille seuroille jo muutaman sadan euron ylimääräinen maksu on iso raha, saati tuhansien eurojen vuokrat. Tämä ”kehitys” koskettaa samalla tavalla myös suurempia metsästysseuroja, joilla voi olla vuokramaita kymmeniä tuhansia hehtaareita. Vuokrat olisivat sen mukaisia.
Ainakin pienten seurojen toiminta loppusi siihen, sillä tuota rahasummaa, tai edes osaa siitä, ei yksinkertaisesti ole mahdollista maksaa vuosittain. Vaihtoehdoksi jäisi vuokrasopimusten irtisanominen, jolloin metsästysalueet pirstoutuisivat entisestään. Vuokrarahojen hankkimisen toiseksi vaihtoehdoksi jäisi kaikkien hirvilupien myyminen ulkopuolisille. On aika epätodennäköistä, että metsästysseura jaksaisi harrastaa sellaista toimintaa, jolla se saisi ainoastaan maksettua maiden vuokraajien lähettämät laskut. Muuhun toimintaan ei jäisi rahaa ja lihatkin jäisi saamatta.
Jos näin tapahtuisi, toteutuisi kolmas, kaikkein huonoin vaihtoehto. Seurat laittaisivat hanskat naulaan eli seuratoiminta loppuisi siihen. Samalla monissa kylissä saattaisi loppua ihmisten välinen yhteistyö ja sosiaalinen kanssakäyminen. Hirvet tykkäisivät, sillä metsästäjät eivät häiritsisi niiden ruokailua. En usko, että metsänomistajat siitä tykkäisivät.
Onkohan tätä näkökulmaa mietitty lainkaan vuokraa perivissä yhteismetsissä, rahoitusyhtiöissä ja seurakunnissa. Ja sitä, että seurat laitetaan maksamaan metsänhoidollisesta työstä. Jos nyt jonkun pitäisi jotakin maksaa, niin eikö sen kuuluisi olla juuri päin vastoin?
Metsästysseurojen talvikokoukset ja riistanhoitoyhdistysten vuosikokoukset lähestyvät. Toivoisi, että asia otettaisiin seuroissa ja myös riistanhoitoyhdistyksissä vakavaan keskusteluun. Myös Suomen riistakeskuksen ja loppupeleissä Maa- ja metsätalousministeriön pitäisi tehdä omat tarkennetut linjaukset asiassa.
Pekka Lassila,
puheenjohtaja, Siuloivan Kiertäjät ry
—————————————-
Sulpa tarinoi.
Mistä moinen nimi, Sulpa? Pikku – ja Ison Siuloivan takana lymyilee kivikkoinen vaara, joka kurkoittaa lakensa noin 300 metrin korkeudelle, kuten naapuritkin, Iso- ja Pikku Siuloiva, ja on saanut nimekseen Siuloivansulpa. Mukava nimi. Siinä se Sulpa on vuosituhansien ajan seuraillut jos jonkinlaista kairankulkijaa ja metsämiestä, ehkäpä -naistakin.
Kuolajärven lappalaiset pyysivät 1500- ja 1600 luvulla Sulvan ympärillä ja laajemmin Vuotoksen kairassa majavia ja metsäpeuroja. Pyyntioikeuksista istuttiin myös monet käräjät kuolajärviläisten ja keminkyläläisten, eli nykyisten savukoskelaisten kanssa. Ilmeisesti jonkinlainen sopu aina löytyi, koska suurempaa kärhämää ei syntynyt. Isoimmat kähinät ja kunnon nyrkkipokat saulaisten kanssa taidettiin ottaa 1970 -luvulla kun Ahvenseljän lavalla tansseja pidettiin. Huhtapojat ja Ahonkari hoitivat reviiriään ponnekkaasti ja usein tuloksellisesti.
Joka tapauksessa Vuotoksen kaira, Sulpan sekä Pikku- ja Ison Siuloivan jängät ja roveikot ovat ikivanhaa eränkäynti-aluetta, jolla on ollut varsin runsas ja monipuolinen eläimistö ja riistakanta. Sulpa blogin nimenä ei siis ole ns. hatusta tempaistu, vaan se on tarkkaan harkittu. Hatusta temmattu ei myöskään ole metsästysseuramme nimi. Siuloivaa ja Vuotoksen selkosta tässä on kierretty vuosisatojen ajan. Jo paljon aikaisemmin kuin seura on perustettu.
Pekka Lassila